Hei rakas ystävä!
Minun nimeni on Viivi Lemmikki Luoma. Olen kotoisin Savosta ja vanhat ystävät muistavat minut vielä nimellä Lähdesmäki. Olen syntynyt 12.12.1976 Ristiinassa ja kierrellyt Pieksämäen kautta Tampereelle. Opiskelen Tampereen yliopistossa kansainvälistä politiikkaa. Yliopistoasioissa pyörin muutenkin – 12.7.2003 avioiduin Arton kanssa. Hän toimii yliassistenttina Tampereen yliopistossa. Asumme ihanassa rivitalokolmiossa Vuorentaustan ulkoilualueen vieressä Ylöjärvellä. Paikka on kuin meitä varten suunniteltu, talvella ladut ja kesällä pururadat kutsuvat luokseen. Urheilun lisäksi harrastan runoutta. Opiskelen kolmatta vuotta Tampereen Viita-akatemiassa kirjoittamista ja lähivuosina haluaisin ylittää runoillani julkaisukynnyksen. Lempirunoilijoitani ovat Mirkka Rekola, Arto Lappi, Aila Merikoski, Salvatore Quasimodo, Lorca jne.
Tässä ehkäpä lyhyin runoni
Joskus revin puista lehtiä, vain nähdäkseni.
Millä tavalla sinä näet? Mikä riittää sinulle?
Minä haluan
nähdä
elää
tuntea
auringon, tuulen, myrskyn, meren, tulen
Ja sitä olen saanut kokea elämäni traumoissa ja sairauksissa. Aivan erityisellä tavalla minun elämäni kokonaisuuteen on vaikuttanut Jumala, joka Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa on ilmoittanut itsensä minulle ja koko maailmalle. Jos haluat syventyä tähän elämäni kestävimpään perustaan enemmän niin kerron sinulle lisää Hänestä ja Hänen ihmeellisestä johdatuksesta minun elämässäni.
Jeesus sovitti syntini
Kasvoin uskonnollisessa kodissa ja kuljin jo pienenä seurakunnassa. Varhaisessa murrosiässä aloin pelätä kuolemaa, niin etten pystynyt iltaisin nukkumaan. Mietin, mikä maailman uskonnoista mahtoi olla oikea. Rukoilin: “Jos sinä Iisakin ja Jaakobin Jumala olet oikea Jumala, niin poista pelkoni.” Yhtäkkiä huomasin, etten enää pelännyt. Silloin kuulin, kun kasetilta soi seuraavat laulun sanat “Askeleet uupuneet, Isä tuntee jokaisen, kyyneleet lempeästi kuivaten Hän kotiin johtaa eksyneen”. Näin kuinka kuljin syli avoimena odottavaa Taivaallista Isää kohden. Lapsuuden Jumalastani tuli minun Vapahtajani.
Askeleet kyntömaalle
Uskoni kasvoi pienistä murusista eikä se juuri kovin suuri ollut, kun keväällä -96 sain profetian Vapaaseurakunnan pastorilta. Hän kertoi, että minulle on tehtävä yliopistomaailmassa tietämättä että edes pyrin yliopistoon. Pääsin ensi yrittämällä opiskelemaan Tampereelle ja perustin yliopistolle rukouspiirin. Alku oli vaatimaton ja kun rukoilimme pienellä joukolla, näin kuvan jossa kirves osui betoniseinään lohkaisten vain pienen palan. Vuonna -97 sieluni särkyi eläessäni Jumalan tahdon vastaisessa ihmissuhteessa, luullessani olevani Jumalan johdatuksessa. Kun suhde alkoi käydä vaaralliseksi myös fyysisesti sain Jumalalta rohkeuden ja voiman irroittautua siitä. Niin, olin rukoillut että oppisin tuntemaan Jumalan armon ja rakkauden. Hän oli vastannut rukoukseen tavalla, jota en voinut aavistaa. Hänen armonsa oli suuri ja Hän lähetti minut toipumaan vammoistani Englantiin Bradfordin yliopistoon. Palatessani sieltä vuonna -98 näin saman betoniseinän. Rukouksien voimasta betoni halkesi ylhäältä alas kahtia ja sen takana oli suuri joukko ihmisiä kurottamassa käsiä kohti taivasta, mustan pilven alla. Joukkomme kasvoi ja aloin kierrellä Tampereen seurakunnissa puhumassa ihmisille siitä, kuinka tärkeää on rukoilla yliopistojen ja oppilaitosten puolesta. Perustimme rukousrenkaan, jolle lähetimme kirjeitä. Vuoden vaihtuessa vuoteen 99 olin Zuidlaarenissa Hollannissa, jossa koin, että Jumala haluaa synnyttää yliopistojen välisen rukousliikkeen. Ensimmäiset kontaktit solmimme jo matkan aikana. Tahti kiihtyi enkä huomannut väsymystäni kun rukouspäivät ja evankelioimistempaukset seurasivat toisiaan. Pienenä tiiminä toimitimme lehteä ja pyöritimme rengasta. Opiskelut tuntuivat puurtamiselta ja iltaisin itkin itseni uneen. Lisääntyvä paha oloni sai minut hakemaan hengähdystaukoa ja aloitin vuonna 2000 tammikuussa työharjoittelun Helsingissä. Sanoin lähteväni hetkeksi aikaa Jerusalemiin. Tuonne Jerusalemiin olen saapunut ehkä vasta nyt, tammikuussa 2005. Mitä tuona aikana 2000-2005 tapahtui?
Maan alimpiin paikkoihin
Sisimmän paha olo ei väistynyt työharjoittelun aikana. Etsiydyin Krito-ryhmään ja Nuorten Kriisipisteeseen. Elämäni traumaattiset asiat musersivat minut ja päätin lopettaa elämäni. Sitä ennen halusin kuitenkin osoittaa jonnekin avunpyyntöni. Menin 12.4. 2000 Nuorten Kriisipisteeseen ja sanoin päättäväni elämäni. Samana iltana löysin itseni Peijaksen sairaalan psykiatrisen suljetulta osastolta. Minut otettiin hoitoon vastoin tahtoani psykoottisuuden ja itsetuhoisuuden takia. Matkani on kulkenut Peijaksesta Kellokoskelle, Kellokoskelta päiväsairaalaan ja Pitkäänniemeen sekä kuntoutuskotiin. Yhteensä näistä neljästä ja puolesta vuodesta olen viettänyt eri sairaaloissa aikaa noin vajaat kolme vuotta, pisin hoitoaika oli melko tarkalleen vuosi. Pahimpina hetkinä en pystynyt kävelemään, lukemaan tai liikkumaan yhdestä huoneesta minnekään. Tuossa pimeydessä ja pelkotiloissa tunsin olevani sirpaleina lattialla. Rukoilin Jumalaa lakaisemaan minut roskakoriin. Mutta sitä Hän ei tehnyt. Kun syöksyin pää edellä portaita alas, en loukannut niskaani, kun sytytin vaatteeni palamaan – sammui tuli. Kun hyppäsin avantoon, käännyin itsekään sitä täysin ymmärtämättä siinä ympäri. Hän kuuli huutoni lepositeissä ja eristyksissä. Kaksi askelta eteen, yksi taakse, alkoi Jeesus armossaan vetää minua valoa kohti. Vaikka en voinut kuin kirota. Sanoin Hänelle, etten tahdo elää, mutta rukoilin halua elää.
En ymmärrä Herra teitäsi,
en ymmärrä, miksi tänne toit,
miksi miekkasi käy läpi sydämen,
joka tuskin lyödä jaksaa.
Miksi jalkani loit,
kun luuni murskasit.
Miksi käteni veistit,
kun ne verta tirskuvat.
Miksi sieluni kudoit,
kun se haavoihin peittyy?
Syksy 2001
(runo jatkuu myöhemmin)
Miksi?
Puoli vuotta ennen sairastumistani rukoilin kärsivien ihmisten puolesta ja ymmärsin että minun on tunnettava kärsimys omakohtaisesti jotta voisin välittää Jeesuksen täydellisen rakkauden kärsivälle.
Olin opettanut Jumalan armosta, rakkaudesta, Jeesuksen sovitustyöstä ja avusta pimeimmässä pimeydessä. Mutta enemmän kuin Kristukseen olin rakastunut palvelutehtävääni ja näkyihin. Vaadin Jumalaa vastaamaan monituntisiin polvirukouksiin. Vaadin Häntä pelastamaan. Päivittäin kamppailin omaa ylpeyttä vastaan. Enkä ymmärtänyt, että vain Jeesuksen armo riittää. Minä olen ylpeä, se on osa minua, mutta Jumala näkee minut Jeesuksen ristintyön lävitse. Jumalan armo olisi aivan turha, jos minä omin voimin voisin itseni pyhittää. Jumala vastaa rukouksiin armosta. Jumala antaa meille elämän armosta. Jotta omistaisin tämän rakkauden sanoman sydämeeni ja näkisin Jumalan voiman heikkoudessa enkä omissa hurskaissa teoissa minä kuljin läpi pimeyden.
Kesällä -99 sain seuraavan sanan Herralta, ja kuluneiden viiden vuoden aikana Hän koetteli sen minun elämässäni. Elänkö niin kuin opetan?
Kasva lähelle Kristusta
Siellä, missä sinun sydämesi yhtyy Jeesuksen Kristuksen sydämeen, sinun elämästäsi tulee lannoitusainetta lähimmäisesi kasvulle.
Et voi antaa eteenpäin mitään, mitä et itse ole saanut Herralta.
Et voi kuunnella lähimmäistäsi, ellet ole kuunnellut Herraa ja Hän sinua.
Et voi rakastaa, ellet ole antanut Kristuksen rakkauden asua sinussa.
Et voi nostaa ylös masentuneita ja alas painettuja, ellet ole itse nöyrtynyt Kristuksen kannettavaksi.
Et voi opettaa, ellet ole antanut Jumalan viisauden tulla sinun järkeilysi ja päättelyidesi sijaan.
Et voi lähettää, ellet itse ole suostunut lähtemään ja luopumaan niistä asioista, jotka sinua sitovat.
Et voi olla Kristuksen välikappale kulkemassa lähimmäisesi rinnalla kohti Jumalaa, ellet itse ole
kulkenut Kristuksen jalanjäljissä Isää kohti.
Tänä päivänä
Muutamia päiviä sitten avautui Raamattuni kohdalta, jossa uponnut kirves nousee vedenpinnalle.
Jumalan lupaus ei ole sammunut elämässäni. Haluan tarttua rukouksen kirveeseen, taivaalliseen sota-aseeseen. Rukoukseni on että jokainen ihminen tässä maassa ja tässä maailmassa saisi kuulla tuon lohduttavan ilosanoman ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Vapahtajasta, Jeesuksesta Kristuksesta. Jotta me saisimme elää vapaana pimeydestä. Sillä ei pimeyskään ole pimeys, kun siellä on lähellä kaiken lohdutuksen Jumala ja rakastava Taivaallinen Isä.
En ymmärrä, mutta tiedän,
olet särjetty, Jeesus, sinäkin,
tuskalla, kyynelillä tasoitit polkuni,
vaikka mun tieni johtikin kipuihin.
Olet ainoa, Kuningas, Ruhtinas
joka vallasta luopui puolesta mun.
Olet ainoa vapauttaja,
joka itse tuskasta itkit.
En kyllin voi kiittää läpi kyynelten,
rukous pieni ja hentoinen on,
ota sirpaleeni, Vapahtaja ja luo minut
uudelleen.
Syksy 2001
Kiitos rakkaalle Vapahtajalle!
11.1.2005 Viivi
Jos tunsit Herran kutsuvan sinua, älä epäröi. Hän rakastaa sinua.
Voit rukoilla esimerkiksi näin.
Jeesus, kiitos että kuolit ristillä minun puolestani.
Anna minulle minun syntini anteeksi.
Kiitos että lahjoitat minulle iankaikkisen elämän Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa.
Ota minun koko elämä sinun käsiisi.
Aamen.
Jeesus antaa syntisi anteeksi ja johdattaa sinua kohti Taivasta.
Viivi nukkui pois 15.4.2005. Jos haluat jutella tai rukoilla minun (hänen miehensä) kanssa, niin ota yhteyttä.